Toimittajan työ kriisialueella eroaa tietenkin suuresti kotitoimituksen arjesta. Kyseessä ei kuitenkaan ole seikkailu vaan totuudenmukaisen tiedon kerääminen ja välittäminen, korostaa Ukrainassa kahteen otteeseen työskennellyt toimittaja Antti Halonen.
Halonen on kiertänyt laajasti maailmaa sekä toimittajana että tiedonjanoisena matkailijana. Työolosuhteet sotaa käyvässä maassa poikkesivat kuitenkin suuresti hänen aikaisemmista kokemuksistaan.
– Ensimmäinen Ukrainan-keikkani osui viime kevääseen, jolloin Venäjä pyrki vielä pohjoisesta kohti Kiovaa. Venäläiset ampuivat ohjuksia Länsi-Ukrainaan asti, ja ihmiset pyrkivät pakenemaan maasta suurin joukoin.
Totta vai tarua?
Sotajournalisti joutuu jatkuvasti erilaisen informaatiovaikuttamisen kohteeksi: hänelle tarjotaan valtavasti erilaista tietoa, jonka totuudenmukaisuudesta on usein vaikea ottaa selvää. On tyypillistä, että omia tappioita vähätellään ja vastapuolen takaiskuja liioitellaan. Tällaista vaikuttamista harjoittavat myös ukrainalaiset.
– Etenkin sodan alkuvaiheessa ukrainalaisten viesti meni lännessä läpi ehkä turhan helposti, Antti Halonen arvioi.
Sittemmin journalistit ovat oppineet käyttämään hyväksi etenkin avoimia lähteitä ja sosiaalista mediaa. Tietotulvasta on silti pyrittävä seulomaan esille faktat. Kun varmuutta ei ole saatavissa, hyvä menetelmä on esittää yleisölle molempien osapuolten versiot tapahtumista.
Fikseri organisoi ja tulkkaa
Millaisia asia sotakirjeenvaihtajan sitten on otettava huomioon?
– Ensinnäkin on pyrittävä huolehtimaan omasta turvallisuudesta. Ulkomaalainen toimittaja tarvitsee myös paikallisia yhteistyökumppaneita kuten fiksereitä ja tulkkeja.
Käytännön ongelmat ovat suuria, ja tilanteet vaihtelevat nopeasti, Halonen kertoo.
– Päivät voivat olla tosi pitkiä, ja niihin sisältyy paljon epävarmuutta. Missä yövytään, missä ja milloin syödään, mistä löytyy tietoliikenneyhteys. Ja miten kuljetaan: Kriisialueen toimittajien pakollisia vakiovarusteita ovat kypärät ja kunnolliset suojaliivit. Vilua ja märkää ei voi välttää, joten myös niitä varten on varustauduttava.
Fikserit eli ulkomaisten journalistien apuna toimivat paikalliset järjestelijät ovat erittäin tärkeitä.
– Fikserit tietävät akuutin tilanteet, ja heillä on välttämättömät paikalliset kontaktit. Kääntäminen on tärkeä osa fikserin työtä, sillä monet ukrainalaiset eivät puhu englantia. Fikseriä valittaessa luotettavuus on ykkösasia.
– Ei riitä, että käytettävissä on auto, vaan siinä on oltava myös kuljettaja ja polttoainetta. Tällaisia käytännön asioita kentällä joudutaan ratkomaan jatkuvasti.
Puolueiden vaaliohjelmista ja puoluejohtajien lausunnoista on joskus vaikea löytää varsinaista sisältöä, siis sitä, mitä puolueet oikeasti tavoittelevat.
Tähän tarpeeseen tulee uusi Vaalistaja-nettipalvelu, joka on avoinna vaalipäivään 2.4. saakka.
Vaalistaja on SAK perustama tietopankki, jonka avulla tavallinen äänestäjä voi tutustua puolueisiin ja niiden vaaliohjelmiin selkeällä suomen kielellä. Vaalistaja lupaa tarttua erityisesti siihen, mitä ei sanottu ääneen, ja pääpaino on tietysti palkansaajan tarpeissa.
Suomen Journalistiliitto (SJL) eroaa Kansainvälisestä Journalistiliitosta (International Federation of Journalists, IFJ). Samaan ratkaisuun ovat päätyneet myös Tanskan, Norjan ja Islannin journalistiliitot.
SJL:n mukaan eron syynä ovat yli kymmenen vuotta jatkuneet hallinnolliset ongelmat, joita IFJ ei ole pystynyt korjaamaan.
– Olemme tyytymättömiä muun muassa kongressien ja vaalien järjestelyihin sekä päätöksenteon läpinäkymättömyyteen”, sanoo Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho liiton tiedotteessa.
SSSL:n puheenjohtaja Jukka Halonen osoittaa ymmärrystä SJL:n eropäätökselle.
– Ratkaisu on tietenkin poikkeuksellinen, mutta uskon että asiaa on Journalistiliitossa harkittu perusteellisesti.
Halosen mielestä tätä käsitystä tukee se, että myös eräät muut eurooppalaiset journalistijärjestöt ovat päätyneet eroamaan IFJ:stä.
Journalistiliiton ero IFJ:stä astuu voimaan 31.7. Siihen asti liiton jäsenet voivat hakea IFJ:n myöntämää kansainvälistä pressikorttia ja hyödyntää IFJ:n jäsenpalveluja.
SSSL:n syksyllä valittu liittohallitus kokoontui 11. tammikuuta käymään läpi tulevan vuoden toimintaa. Edessä on vilkas liittokokouskausi, jonka aikana käydään niin eduskuntavaalit kuin presidentinvaalit. Tämän vuoden kalenterissa on myös SDP:n puoluekokous syyskuussa.
Tulevan kesän rientoihin kuuluvat niin kesäkuinen jäsenmatka Viroon
kuin liiton oma tilaisuus Valkeakosken Musiikkitapahtumassa heinäkuussa.
Marraskuussa on luvassa jo perinteeksi muodostunut foorumi Helsingissä.
Tapahtumien ohjelmasisällöt ovat vielä valmistelussa, ja niistä
tiedotetaan myöhemmin. Liittolivet jatkuvat tänä vuonnakin, ja niissä tarjotaan
jäsenille arvokasta taustatietoa politiikan maailmasta.
SSSL:n liittohallitus piti järjestäytymiskokouksensa keskiviikkona 30. marraskuuta. Liittohallitus valitsi keskuudestaan uudeksi varapuheenjohtajaksi Leila Vasaman. Liiton talousvastaavana jatkaa Reka Hämäläinen ja teknisenä sihteerinä Mirva Wiik.
Hallituksen valmistelevana elimenä toimivaan työvaliokuntaan valittiin edellisten lisäksi puheenjohtaja Jukka Halonen ja hallituksen jäsen Maarit Hirvensalo.
SSSL:n sääntömääräinen liittokokous pidettiin 26. marraskuuta Helsingissä. Kokouksessa käytiin vilkasta keskustelua mm. järjestötoiminnan tehostamisesta ja Ukrainan journalistien tukemisesta. Liiton puheenjohtajana jatkaa Jukka Halonen.
Liittokokouksen osanottajia Helsingin Lasipalatsissa.
Keskustelussa annettiin tunnustusta sille, että päättyneellä liittokokouskaudella toimintaa on järjestetty osittain erittäin vaikeissa oloissa. Silti monissa puheenvuoroissa kaivattiin järjestöllistä aktivoitumista, jotta yhä useampi liiton jäsen osallistuisi toimintaan. Fyysisen osallistumisen lisäksi liitto tarjoaa jatkossakin mahdollisuuksia virtuaaliseen osallistumiseen live-keskustelujen ja tilaisuuksien suorastriimauksen avulla.
Kokouksessa nostettiin esille myös tarve tukea Ukrainan ahdingossa olevia journalisteja. Sopivan tavan löytäminen on seuraavan hallituksen tehtävänä.
Vuonna 2023 järjestetään jälleen monien kaipaama jäsenmatka, tällä kerralla Etelä-Viroon ja Latviaan. Matkapäivät ovat 7.–10.6. 2023.
Vuotta 2023 luonnehdittiin keskustelussa politiikan supervuodeksi, sillä edessä ovat sekä eduskuntavaalit että SDP:n puoluekokous. Vuonna 2024 taas käydään sekä presidentin- että EU-vaalit.
Toimintasuunnitelman käsittelyä johti Harri Järvinen ja kirjasi Mirva Wiik.
Liittokokous valitsi myös johtotehtävien haltijat seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Kaikki valinnat tehtiin yksimielisesti.
Liiton puheenjohtajana jatkaa Jukka Halonen.
Hallituksen jäseniksi valittiin Maarit Hirvensalo, Reijo Hämäläinen, Veera Hämäläinen, Arto Jokela, Helena Laukko, Tuomo Lilja, Hannu Taavitsainen, Hannu Tuominen ja Leila Vasama. Varajäseniksi valittiin järjestyksessä Auli Kivenmaa, Riitta Salasto, Aleksi Rainos, Jaakko Ojanne ja Mikko Karlsson.
Liiton toiminnantarkastajia seuraavalla kaudella ovat Annakati Mattila ja Helinä Tuominen.
SSSL:n sääntömääräinen liittokokous pidetään lauantaina 26. marraskuuta
2022 alkaen klo 10.00 Helsingissä Lasipalatsin Palmu-kokoustilassa.
Lasipalatsi sijaitsee Helsingin keskustassa, rautatieaseman lähellä, osoitteessa Mannerheimintie 22–24.
Kokouksessa käsitellään sääntöjen 9 §:n määräämät asiat.
Liittokokoukselle tehtävät esitykset on toimitettava liittohallitukselle sähköpostitse osoitteella [email protected] viimeistään 23.10.2022 mennessä.
Liitto korvaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelta osallistuvien matkakulut kotipaikkakunnalta Helsinkiin halvimman matkustustavan taksojen mukaisesti.
Ennen kokouksen alkua on mahdollisuus aamupalaan. Kello 12.00 on liiton tarjoama lounas osallistujille. Sen jälkeen klo 13.00 alkaa liittofoorumi “Poliitikko ja julkisuus”. Tämä tilaisuus myös striimataan. Mikäli liittokokousta ei ole saatu ennen puolta päivää päätökseen, kokous jatkuu foorumin jälkeen klo 15.00. Tässä välissä tarjotaan iltapäiväkahvit/päätöskahvit.
Ruokatarjoilun vuoksi etukäteinen ilmoittautuminen liittokokoukseen on tärkeää. Ilmoita osallistumisestasi ja mahdollisista erikoisruokavalioista sähköpostilla 9.11.2022 mennessä [email protected].
Mediakeskustelun panelistit: Petri Vanhala (oik.), Tuuli Aitchison ja Mari Tuohiniemi. Taustalla juontajat Arto Jokela ja Auli Kivenmaa.
Miten palkansaajia kohdellaan mediassa – ovatko he uhreja, sankareita vai gangstereita? Tätä kysyttiin SSSL:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa Valkeakoskella. Koko tilaisuuden voit katsoa videolta tämän tekstin lopussa.
Palkansaajien ja median suhdetta pohdittiin paneelikeskustelussa, johon oli kutsuttu asiantuntijoiksi Valkeakosken Sanomien päätoimittaja Mari Tuohiniemi, opiskelija ja Hesburger-aktivisti Tuuli Aitchison sekä Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala.
Tuohiniemelle ja Vanhalalle media-asiat ovat työn puolesta tuttuja, kun taas Aitchison tuli tunnetuksi vuosi sitten kohua herättäneistä uutisista, jotka kertoivat Hesburger-ketjun kehnoista työoloista. Keskustelu oli alkanut sosiaalisessa mediassa anonyymillä Jodel-kanavalla, mutta Iltalehti nosti teeman suuren yleisön tietoisuuteen, kun purilaisketjussa tuolloin työskennellyt Aitchison tuli omalla nimellään ja kasvoillaan julkisuuteen.
SSSL:n tilaisuus oli osa Valkeakoskella järjestettyä Työväen Musiikkitapahtumaa.
Ketä media rakastaa?
Keskustelutilaisuuden juontajina toimivat AKT-lehden päätoimittaja Arto Jokela ja PAMin viestintäasiantuntija Auli Kivenmaa. Juonikkaat juontajat olivat valmistelleet joukon teesejä, joita panelistien piti kommentoida. Ensimmäinen niistä kuului näin:
”Journalistinen media rakastaa nuoria, kaltoinkohdeltuja työntekijöitä, jotka nousevat barrikadeille puolustamaan oikeuksiaan.”
Päätoimittaja Mari Tuohiniemi oli väitteen kanssa samaa mieltä.
– Lukijat pitävät tällaisista tarinoista, joissa noustaan puolustamaan omia oikeuksia, hän perusteli.
Tuuli Aitchison yhtyi Tuohiniemen näkemykseen vain osittain.
– Media rakastaa kyllä kaltoin kohdeltuja nuoria siihen saakka, kunnes pitäisi tutkia, miksi nuoret voivat huonosti työpaikoilla, hän arvosteli.
Liittojohtaja Petri Vanhalan mukaan ikävät tapaukset, jotka nousevat julkisuuteen, ovat vain jäävuoren huippu. Myös Tuohiniemi uskoi, että nuorten huono kohtelu työelämässä on niin tavallista, että se ei aina ylitä uutiskynnystä.
Some on nuorten oma kanava
Toisen, samaan aiheeseen liittyneen väittämän mukaan sosiaalinen media on nuorille ainoa tapa saada äänensä kuuluviin silloin, kun heitä kohdellaan kaltoin. Aitchisonin mielestä asia on juuri näin.
– Some on nuorille usein ainoa tapa saada asioita julkisuuteen. Se on todella matalan kynnyksen media, jonne kuka tahansa voi postata mitä tahansa.
Vanhala ei väittänyt vastaan, sillä hänen mielestään asetelma on aivan luonnollinen.
– Sosiaalinen media on nuorille jokapäiväistä, se on heidän kanavansa. Sitä kautta he ajavat asioitaan.
Tuohiniemi muistutti, että mediaa tarvitaan myös silloin, kun jokin epäkohta on noussut somen kautta yleisön tietoisuuteen.
– Esimerkiksi Hesburger-keissi nousi kunnolla yleisön tietoisuuteen vasta sitten, kun Iltalehti ja muut valtamediat tarttuivat siihen. Vasta silloin nuorten ääni tuli isosti kuuluville.
Entä sitten ay-liike ja media? Juontajien teesin mukaan journalistista mediaa ei kiinnosta ay-liike tai ay-aktiivit näiden toimiessa työntekijöiden oikeuksien puolesta.
Tämä aihe oli selvästi Petri Vanhalan sydäntä lähellä.
– Työmarkkina-asiat tulevat esille neuvottelukierroksella, mutta ay-liikkeen jokapäiväinen työ ei mediaa kiinnosta.
Hän myönsi, että että työmarkkina-aiheet eivät välttämättä kiinnosta suurta yleisöä.
– Ay-liikkeelle oman sanoman läpi saaminen mediassa on tietenkin valtavan tärkeää, hän korosti.
Mari Tuohiniemi myötäili Vanhalan kantaa tässä kysymyksessä.
– Mediaa kiinnosta kaikki mitä maailmassa tapahtuu, mutta samalla on tehtävä valintaa siitä, mihin resurssit riittävät. Asiat nousevat yleiseen keskusteluun usein konfliktien kautta.
Tasapuolisesti työtaisteluista?
Juontajat haastoivat panelisteja kertomaan kantansa väitteeseen, jonka mukaan media kohtelee tasapuolisesti työnantajia ja työntekijöitä. Teesin mukaan näin tapahtui myös Paperiliiton ja UPM:n viimekeväisessä työtaistelussa.
Päätoimittaja Tuohiniemi arvioi journalistisen kokemuksensa perusteella, että ainakin pyrkimys on ollut toimia juuri näin.
– Media pyrkii parhaansa mukaan kohtelemaan kaikkia tahoja tasapuolisesti. Aina annetaan molemmille osapuolille kommentoimisen mahdollisuus, mutta toinen asia on, halutaanko kommentoida.
Aitchison halusi haastaa koko tasapuolisuuden käsitteen.
– Onko se tasapuolista, että painotetaan yhtä paljon molempia osapuolia, jos valta-asemat ovat hyvin erilaiset?
Hän mainitsi esimerkkinä Hesburgerin perustajan Heikki Salmelan ja hänen yrityksensä työntekijöiden erilaiset lähtökohdat.
– Salmelalla on paljon enemmän rahaa ja sosiaalista pääomaa kuin yhdelläkään työntekijällä. Työntekijät kuitenkin tietävät paremmin, millaista se työnteko oikeasti on, Aitchison vertasi.
Tuohiniemi vierasti ajatusta, että median pitäisi jutuillaan ryhtyä muokkaamaan yhteiskunnallista järjestystä. Hänen mielestään tiedotusvälineiden tehtävänä on välittää faktoja eikä pyrkiä ajamaan tavoitteita.
Omaa kantaa on jaksettava toistaa
Myös Petri Vanhala katsoi, että työntekijät ovat julkisuuskilvassa lähtökohtaisesti huonommassa asemassa kuin työnantajat. Hänen kokemuksensa mukaan medioilla on kuitenkin suuria eroja.
– On niitä, jotka kuuntelevat molempia osapuolia. Toisaalta on tosi paljon sitäkin, että halutaan voimakkaasti vaikuttaa lopputulokseen. Neuvottelijan on pidettävä pää kylmänä.
– UPM:n tapauksessa meillä oli ihan hirveä työ saada lehtiin sanomaamme läpi. Piti tavata toimittajia tosi ahkerasti ja selittää heille, mistä on kysymys, liittojohtaja muisteli.
Hän uskoo Paperiliiton vaivannäön tuottaneen myös tulosta.
– Helsingin Sanomien pääkirjoituksista oli nähtävissä, miten saimme vähitellen muutosta aikaan.
Vaikka myönteinen julkisuus on ay-liikkeelle tärkeää, Petri Vanhala varoittaa työmarkkinapäättäjiä myötäilemästä mediaa.
– Älä anna yleisen mielipiteen vaikuttaa loppuratkaisuun. Liittojen on ajettava asioita niin, että kenttä sen hyväksyy.
Joka neljännellä työpaikalla (23 %) työnantaja on perusteettomasti rajoittanut työntekijöiden ja luottamushenkilöiden oikeutta kertoa näkemyksiään työpaikkaa koskevista asioista julkisesti. Tieto käy ilmi SAK:n luottamushenkilöille lähettämästä kyselystä. Kysely tehtiin SSSL:n aloitteesta.
Yleisimmät tavat rajoittaa työntekijöiden sananvapautta ovat työpaikkaa koskevien asioiden kommentoinnin kieltäminen sosiaalisessa mediassa sekä mediahaastattelujen antamisen estäminen.
Sananvapautta on rajoitettu myös kieltämällä mielipidekirjoitukset tai vaatimalla, että työnantajan on voitava tarkistaa mahdolliset haastattelut etukäteen ennen julkaisemista. Osa luottamushenkilöistä kertoo myös, että toimittajilta on evätty pääsy työpaikalle.
SAK:n lakimies Paula Ilveskivi korostaa, että työntekijöillä on perustuslain takaama oikeus ilmaista mielipiteensä myös julkisuudessa.
– Tätä oikeutta rajoittavat kuitenkin määrätyissä asioissa salassapitovelvollisuus ja lojaalisuusvelvoite työnantajaa kohtaan. Sen vuoksi kysyimmekin luottamushenkilöiltä, rajoitetaanko sananvapautta perusteettomasti, eivätkä tulokset ole kovinkaan positiivisia.
Useampi kuin joka neljäs luottamushenkilöistä (27 %) kertoo työpaikalla olleen tilanteita, joissa työntekijän julkisesti esittämät mielipiteet ovat johtaneet työnantajan toimenpiteisiin. Useimmin tilanne on johtanut siihen, että työnantaja on kutsunut työntekijän keskusteluun tai puhutteluun tai antanut työntekijälle varoituksen. Joissakin tapauksissa työntekijä on jopa irtisanottu.
– Näissä tilanteissa auttaisi huomattavasti se, että työpaikalla sovittaisiin yhdessä selkeät toimintaohjeet ja pelisäännöt työpaikkaa koskevien asioiden tai mielipiteiden kertomisesta julkisesti, Ilveskivi sanoo.
Kaksi kolmesta luottamushenkilöstä (64 %) ilmoittaa, että työpaikalla on olemassa ohjeistukset työpaikkaa koskevien asioiden käsittelemisestä julkisuudessa. Kuitenkin vain noin puolet (54 %) kertoo, että ohjeistukset on sovittu yhteistyössä työntekijöiden ja työnantajan välillä. Ongelmia näyttää olevan myös ohjeistuksista tiedottamisessa, sillä vain puolet luottamushenkilöistä on sitä mieltä, että ohjeistuksista on tiedotettu henkilöstölle riittävästi.
SSSL:n varapuheenjohtaja Arto Jokela ei ole yllättynyt kyselyn tuloksista. SSSL on jo pitkään ollut huolissaan siitä, että yritykset ja julkiset organisaatiot pyrkivät entistä tarkemmin säätelemään näkymistään julkisuudessa.
– SAK:n kysely osoittaa tämän johtavan aika ajoin siihen, että tavallisten työntekijöiden ja jopa luottamusmiesten sananvapautta pyritään hyvin kyseenalaisesti rajoittamaan. Kaikkien etu olisi, että työpaikan asioista voitaisiin puhua avoimesti ja ilman pelkoa jatkoseuraamuksista. Tämä korostuu etenkin paikallisen sopimisen yhteydessä.
SAK toteutti työpaikkojen sananvapautta koskevan luottamushenkilöpaneelin helmi- ja maaliskuun vaihteessa 2021. Kyselyyn vastasi yhteensä 825 SAK:laisilla aloilla toimivaa luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua.
Kysely toteutettiin SSSL:n SAK:n edustajistolle tekemän aloitteen pohjalta.
Suomen sosialidemokraattisen sanomalehtimiesliiton puheenjohtaja Jukka Haloselle on myönnetty Suomen Leijonan 1. luokan ritarimerkki.
Toimittaja ja tietokirjailija Jukka Halosen työt ja luottamustoimet saivat tunnustuksen, kun Haloselle myönnettiin ritarimerkki. Suomen Sosialidemokraattinen Sanomalehtimiesliitto oli esittämässä sitä hänelle. Halonen täytti tänä vuonna 60 vuotta.
Jukka Halonen on toiminut muun muassa Demarin päätoimittajana 1988-1997, politiikan toimittajana Helsingin Sanomissa, Sosialidemokraatissa ja Iltalehdessä. Hän on viimeiset kymmenen vuotta kirjoittanut ennen muuta Suomen historiasta eri julkaisuihin. SSSL:n puheenjohtajana Halonen on toiminut vuodesta 2014.
