huomionosoitukset

Liittohallitus saatteli Harri Järvisen eläkkeelle

Liittohallitus kokoontui 25. huhtikuuta SAK:n tiloissa. Samassa yhteydessä päästiin saattelemaan SAK:n yhteyspäällikkö Harri Järvinen eläkkeelle.

Järvinen toimi kuusi vuotta liiton puheenjohtajana vuodesta 2000 eteenpäin. Hän aloitti toimittajan uransa Kouvolan Sanomissa, kunnes siirtyi SDP:n pää-äänenkannattajan Demarin työmarkkinatoimittajaksi.

Työmarkkina-aihe veti Järvistä puoleensa enemmänkin, sillä hänet rekrytoitiin myöhemmin SAK:n riveihin.

Liittohallitus saatteli Harri Järvisen eläkkeelle Read More »

Mustemaalari-palkinto Reka Hämäläiselle

SSSL:n liittokokouksen yhteydessä 26. marraskuuta julkistettiin Mustemaalari-palkinnon saaja. Tämä tunnustus merkittävästä journalistisesta elämäntyöstä jaetaan joka toinen vuosi.  Palkinnon sai kotkalainen toimittaja Reijo Hämäläinen. Hän on ollut liiton jäsen vuodesta 1977 asti.

Reka Hämäläisen, 67, journalistinen ura alkoi 1976, jolloin hänestä tuli Eteenpäin-lehden kesätoimittaja Kotkassa. Työ vakinaistui lehden uutistoimittajana 1979. Reka on työskennellyt myös Ylioppilaslehdessä ja päätoimittajana Teollisuustoimihenkilöiden liiton Teto-lehdessä. Vuonna 2000 hän palasi Kotkaan Eteenpäin-lehden päätoimittajaksi. Pesti jatkui vuoteen 2011 saakka.

Reka on toiminut myös kirjailijana. Pääteos Työväenlehden arktinen taival kuvaa sosialidemokraattisten aluelehtien vaiheita. Kirjahankkeita on tälläkin hetkellä vireillä. Reka on myös aktiivinen some-toimija ja tehnyt tunnetuksi varsinkin kreikkalaista kulttuuria.

Mustemaalari-palkinto on jaettu Kansan Sivistysrahaston kautta vuodesta 2008. Ensimmäiseksi sen sai porilaisen Uusi Aika -lehden pitkäaikainen työmarkkinatoimittaja Pentti Välimaa. Sen jälkeen palkinto on myönnetty 2010 Puuliiton Särmä-lehden pitkäaikaiselle päätoimittajalle Annakati Mattilalle, vuonna 2012 Metalliliiton Ahjo-lehden päätoimittajalle Heikki Piskoselle, vuonna 2014 Yleisradiossa politiikan toimittajana elämäntyönsä tehneelle Hilppa Kimpanpäälle, vuonna 2016 Kansan Lehdessä, Turun Päivälehdessä ja Uutispäivä Demarissa toimittajana uurastaneelle Timo Vainiolle, vuonna 2018 Yleisradion pitkäaikaiselle politiikan toimittajalle Pentti Lumpeelle sekä vuonna 2020 työmarkkinakonkari Tuomo Liljalle.

 

Mustemaalari-palkinto Reka Hämäläiselle Read More »