Mediakeskustelun panelistit: Petri Vanhala (oik.), Tuuli Aitchison ja Mari Tuohiniemi. Taustalla juontajat Arto Jokela ja Auli Kivenmaa.
Miten palkansaajia kohdellaan mediassa – ovatko he uhreja, sankareita vai gangstereita? Tätä kysyttiin SSSL:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa Valkeakoskella. Koko tilaisuuden voit katsoa videolta tämän tekstin lopussa.
Palkansaajien ja median suhdetta pohdittiin paneelikeskustelussa, johon oli kutsuttu asiantuntijoiksi Valkeakosken Sanomien päätoimittaja Mari Tuohiniemi, opiskelija ja Hesburger-aktivisti Tuuli Aitchison sekä Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala.
Tuohiniemelle ja Vanhalalle media-asiat ovat työn puolesta tuttuja, kun taas Aitchison tuli tunnetuksi vuosi sitten kohua herättäneistä uutisista, jotka kertoivat Hesburger-ketjun kehnoista työoloista. Keskustelu oli alkanut sosiaalisessa mediassa anonyymillä Jodel-kanavalla, mutta Iltalehti nosti teeman suuren yleisön tietoisuuteen, kun purilaisketjussa tuolloin työskennellyt Aitchison tuli omalla nimellään ja kasvoillaan julkisuuteen.
SSSL:n tilaisuus oli osa Valkeakoskella järjestettyä Työväen Musiikkitapahtumaa.
Ketä media rakastaa?
Keskustelutilaisuuden juontajina toimivat AKT-lehden päätoimittaja Arto Jokela ja PAMin viestintäasiantuntija Auli Kivenmaa. Juonikkaat juontajat olivat valmistelleet joukon teesejä, joita panelistien piti kommentoida. Ensimmäinen niistä kuului näin:
”Journalistinen media rakastaa nuoria, kaltoinkohdeltuja työntekijöitä, jotka nousevat barrikadeille puolustamaan oikeuksiaan.”
Päätoimittaja Mari Tuohiniemi oli väitteen kanssa samaa mieltä.
– Lukijat pitävät tällaisista tarinoista, joissa noustaan puolustamaan omia oikeuksia, hän perusteli.
Tuuli Aitchison yhtyi Tuohiniemen näkemykseen vain osittain.
– Media rakastaa kyllä kaltoin kohdeltuja nuoria siihen saakka, kunnes pitäisi tutkia, miksi nuoret voivat huonosti työpaikoilla, hän arvosteli.
Liittojohtaja Petri Vanhalan mukaan ikävät tapaukset, jotka nousevat julkisuuteen, ovat vain jäävuoren huippu. Myös Tuohiniemi uskoi, että nuorten huono kohtelu työelämässä on niin tavallista, että se ei aina ylitä uutiskynnystä.
Some on nuorten oma kanava
Toisen, samaan aiheeseen liittyneen väittämän mukaan sosiaalinen media on nuorille ainoa tapa saada äänensä kuuluviin silloin, kun heitä kohdellaan kaltoin. Aitchisonin mielestä asia on juuri näin.
– Some on nuorille usein ainoa tapa saada asioita julkisuuteen. Se on todella matalan kynnyksen media, jonne kuka tahansa voi postata mitä tahansa.
Vanhala ei väittänyt vastaan, sillä hänen mielestään asetelma on aivan luonnollinen.
– Sosiaalinen media on nuorille jokapäiväistä, se on heidän kanavansa. Sitä kautta he ajavat asioitaan.
Tuohiniemi muistutti, että mediaa tarvitaan myös silloin, kun jokin epäkohta on noussut somen kautta yleisön tietoisuuteen.
– Esimerkiksi Hesburger-keissi nousi kunnolla yleisön tietoisuuteen vasta sitten, kun Iltalehti ja muut valtamediat tarttuivat siihen. Vasta silloin nuorten ääni tuli isosti kuuluville.
Entä sitten ay-liike ja media? Juontajien teesin mukaan journalistista mediaa ei kiinnosta ay-liike tai ay-aktiivit näiden toimiessa työntekijöiden oikeuksien puolesta.
Tämä aihe oli selvästi Petri Vanhalan sydäntä lähellä.
– Työmarkkina-asiat tulevat esille neuvottelukierroksella, mutta ay-liikkeen jokapäiväinen työ ei mediaa kiinnosta.
Hän myönsi, että että työmarkkina-aiheet eivät välttämättä kiinnosta suurta yleisöä.
– Ay-liikkeelle oman sanoman läpi saaminen mediassa on tietenkin valtavan tärkeää, hän korosti.
Mari Tuohiniemi myötäili Vanhalan kantaa tässä kysymyksessä.
– Mediaa kiinnosta kaikki mitä maailmassa tapahtuu, mutta samalla on tehtävä valintaa siitä, mihin resurssit riittävät. Asiat nousevat yleiseen keskusteluun usein konfliktien kautta.
Tasapuolisesti työtaisteluista?
Juontajat haastoivat panelisteja kertomaan kantansa väitteeseen, jonka mukaan media kohtelee tasapuolisesti työnantajia ja työntekijöitä. Teesin mukaan näin tapahtui myös Paperiliiton ja UPM:n viimekeväisessä työtaistelussa.
Päätoimittaja Tuohiniemi arvioi journalistisen kokemuksensa perusteella, että ainakin pyrkimys on ollut toimia juuri näin.
– Media pyrkii parhaansa mukaan kohtelemaan kaikkia tahoja tasapuolisesti. Aina annetaan molemmille osapuolille kommentoimisen mahdollisuus, mutta toinen asia on, halutaanko kommentoida.
Aitchison halusi haastaa koko tasapuolisuuden käsitteen.
– Onko se tasapuolista, että painotetaan yhtä paljon molempia osapuolia, jos valta-asemat ovat hyvin erilaiset?
Hän mainitsi esimerkkinä Hesburgerin perustajan Heikki Salmelan ja hänen yrityksensä työntekijöiden erilaiset lähtökohdat.
– Salmelalla on paljon enemmän rahaa ja sosiaalista pääomaa kuin yhdelläkään työntekijällä. Työntekijät kuitenkin tietävät paremmin, millaista se työnteko oikeasti on, Aitchison vertasi.
Tuohiniemi vierasti ajatusta, että median pitäisi jutuillaan ryhtyä muokkaamaan yhteiskunnallista järjestystä. Hänen mielestään tiedotusvälineiden tehtävänä on välittää faktoja eikä pyrkiä ajamaan tavoitteita.
Omaa kantaa on jaksettava toistaa
Myös Petri Vanhala katsoi, että työntekijät ovat julkisuuskilvassa lähtökohtaisesti huonommassa asemassa kuin työnantajat. Hänen kokemuksensa mukaan medioilla on kuitenkin suuria eroja.
– On niitä, jotka kuuntelevat molempia osapuolia. Toisaalta on tosi paljon sitäkin, että halutaan voimakkaasti vaikuttaa lopputulokseen. Neuvottelijan on pidettävä pää kylmänä.
– UPM:n tapauksessa meillä oli ihan hirveä työ saada lehtiin sanomaamme läpi. Piti tavata toimittajia tosi ahkerasti ja selittää heille, mistä on kysymys, liittojohtaja muisteli.
Hän uskoo Paperiliiton vaivannäön tuottaneen myös tulosta.
– Helsingin Sanomien pääkirjoituksista oli nähtävissä, miten saimme vähitellen muutosta aikaan.
Vaikka myönteinen julkisuus on ay-liikkeelle tärkeää, Petri Vanhala varoittaa työmarkkinapäättäjiä myötäilemästä mediaa.
– Älä anna yleisen mielipiteen vaikuttaa loppuratkaisuun. Liittojen on ajettava asioita niin, että kenttä sen hyväksyy.