Eilen se sitten viimein kuultiin.
Jaa, mikä?
No, se, että Jutta Urpilainen on valmis presidenttiehdokkaaksi. Eikä minkään kansanliikkeen, vaan Sosialidemokraattisen puolueen ehdokkaaksi.
Hänen ehdokkuuttaan on toki uumoiltu jo pitkin syksyä. On jopa hermoiltu, jotta miksi homma on venynyt näin pitkään. Muut ehdokkaat ovat ehtineet jo kiertää useampiakin paneeleita ja antaa haastatteluja. On kerrottu rakkaustarinoita ja makusteltu mielimusiikkia.
Mielestäni Jutta Urpilainen tulee mukaan kampanjointiin hyvässä saumassa. Urheilutermein hän tulee suoraan loppusuoralle, kun muut ehdokkaat ovat tuhlanneet voimiaan jo alkuerissä.
Ensimmäisen äänestyskierroksen alkuun on vain pari kuukautta. Kun ajanjaksoon osuvat niin joulu kuin vuodenvaihdekin, tulee kampanjointiin parin viikon pakollinen erätauko. Loppusuoralla onkin ennakoitavissa raju rynnistys kohti Mäntyniemeä.
ooo
Sen verran sallittakoon muistella menneitä, että työskentelin 12 vuotta sitten Lipposen Paavon kampanjatoimistossa viestintäpäällikkönä. Sekatyömiehellä oli komia titteli.
Tuolloin sosiaalinen media oli kampanjoinnissa vielä aika lapsenkengissä verrattuna tähän päivään. Pitkälti palvelimme printtimediaa. Ja kirjo oli laaja. Leipurilehti kyseli mielipullaa ja karavaanarimedia mielipidettä matkailuautoista. Erityisen aktiivisia olivat susien ystävät. ”Jos ette vastaa, julkaisemme senkin”, oli heidän kyselyjensä loppukaneetti.
Paljon olimme liikkeellä eri puolilla maata toreilla, ostoskeskuksissa ja työväentaloilla. Usein kahdestaan Paavon kanssa; minä kuljettajana ja Paavo takapenkillä lehtiä lukien.
Noina kuukausina tutustuin lähemmin Jutta Urpilaiseen. Puolueen puheenjohtajana hän oli vetämässä kampanjan isoja linjoja.
ooo
Miesvaltaisessa ja yleisilmeeltään harmaassa ehdokasjoukossa on selvästi tilaa Jutta Urpilaisen tyyppiselle, kansainväliset asiat hyvin tuntevalle naisehdokkaalle. Tiedän, tiedän, että on toki muitakin naisehdokkaita, mutta Jutta on omassa kategoriassaan.
Kun Jutan kampanja pääsee vauhtiin, uskon gallup-lukujen muuttuvan selvästi. Hän iskee erityisesti Pekka Haaviston kannatukseen. Kaksissa edellisissä vaaleissa Haavisto on saanut ääniä demareilta. Mies kuitenkin korosti muutama viikko sitten, ettei hän lainkaan ole punainen. Tämä kannattaa muistaa, kun vaalihuoneistoon tammikuussa astelee.
Mikäs sen ratevampaa kuin vaalituloksen spekulointi. Siinä vauhti vain kiihtyy ensimmäisen kierroksen jälkeen. Ja toinen kierros helmikuussa tulee, ehdottomasti.
ooo
On mielenkiintoista nähdä, muuttuuko tähän asti yllättävänkin sopuisasti edennyt kampanja ja mihin suuntaan, kun äänestyspäivä lähestyy? Kuka kaivaa ensimmäisenä pilkkakirveen esiin?
En kaipaa amerikkalaistyylistä loanheittoa, mutta eihän tämä näin hyssytellen voi jatkua tammikuun lopulle saakka. Katsojathan nukahtavat television ääreen, jos siihen edes vaivautuvat istahtamaan.
Säpinää siis kaipaan minä.
ooo
Niin Suomi mutta etenkin maailma näyttivät 12 vuotta sitten hyvin erilaisilta tähän päivään verrattuna. Maailma elää globaalissa murroksessa. Suomi tarvitsee ja äänestäjät valitsevat presidentin tilanteessa, jossa maailmaa leimaa YK:n pääsihteeri António Guterresin sanoin ”maksimaalinen vaara ja minimaalinen yhteisymmärrys.”
Ei mikään helppo rasti valittavalle tasavallan presidentille.
Mikko Karlsson
Kirjoittaja on entinen työväenliikkeen työmies, nykyinen joutojätkä ja SSSL:n liittohallituksen 5. varajäsen.